Aki Riihilahti - The Official Homepage In English Suomeksi På norsk
News Questions Facts History Pictures Special

News

Back to News

7.4.2005
Iltalehti: Potku munille

Tsekit - Suomi 4-3

"Se oli kuin potku munille. Ja vielä pyhinä. Pääsiäismunien potkiminen olisikin vielä jotenkin siveellisyyden rajoissa, mutta kun oikealle genitaalialueelle osutaan, se sattuu. Suomen jalkapallomaajoukkueen Via Dolorosa, kärsimysten tie, sai uuden etapin Teplicessä Tshekkejä vastaan.

Toisaalta tuomiopäivän saarnaajat mediasta tilastofaktoihin huusivat ennen peliä verilöylyä munille kopautuksen sijasta. Jos meille olisi annettu etukäteen mahdollisuus lähteä 3-3 tasatuloksesta, kun viisi minuuttia on peliä jäljellä, olisi kuka tahansa ottanut sen huutaen vastaan. Jos lisäisimme siihen, että meillä on koko ottelun paras paikka sillä hetkellä, olisimme pitäneet sitä täydellisenä diilinä. Mutta mehän emme neuvottele terroristien kanssa. Sitä tämä tulos ja peli olivat kaikessa julmuudessaan.

Telelinjat olivat tukkeutumaisillaan puheluista ja tekstareista pelin jälkeen. Viesti on ollut sanattomuuden ja holtittoman kiroilun sekamelskaa. Niinpä. Kukapa oikein tähän voisi sanoa mitään! Hyvää vai huonoa, aika vaikea tätä on purkaa. Ensimmäinen kysymys on, puhutaanko pelistä vai tuloksesta?

Kaikki tietäjät ja ekspertit ilmaantuvat pelien jälkeen. Sunnuntaivalmentajan on helpompi sanoa mitä olisi pitänyt tehdä. Jossittelujen ja viisastelujen ylipäämiehet ovat oma heimonsa, joiden analyyttinen anti on yleensä terveisiä ahterista. Ei tässä tuloksessa ainakaan voinut olla koira haudattuna, koska joku täällä vielä haukkuu. Toki parempaa on olla jälkiviisas kuin jälkityhmä.

Analysoidaan sitten. Puolustiko Suomi huonosti, koska päästimme neljä maalia? Jalkapallo ei ole vain matematiikkaa. Maalivahtimmehan joutui venymään ottelussa vain kerran ja maalit syntyivät yksittäisistä virheistä eikä siitä, että meidät olisi myllytetty kumoon. Olisiko tasatilanteessa pitänyt vain vetää liinat kiinni? 3-3 oli itse asiassa ensimmäinen kerta toisella puoliajalla, kun Suomella oli koko ajan vähintään kuusi pelaajaa pallon alapuolella. Pelillisesti näen lähinnä hyvää.

”Oliko tämä elämäsi ikävin ottelu?”, minulta kysyttiin. En ymmärrä miksi olisi? Voimmehan olla jopa ylpeitä esityksestämme. Lopputuloksen ratkaisutapa sen sijaan sattuu. Pahasti. Lopulta kuitenkin tappiot ja voitot ovat vain tuloksia, jotka saattavat muuttua 12 sekunnissa. Se ei saa mustamaalata koko peliä. Ennen kaikkea tämä peli pitäisi ottaa elämyksenä. Hurmoshenkisen euforian ja tuskaisen ketutuksen ero voi olla sekunneissa. Pitää olla kiitollinen, että on saanut ne molemmat kokea. Juuri tässä oli niitä suuria tunteita, joita peräänkuulutetaan. Vai katsoisitko mieluummin televisiosta ruotsinkielistä siitepölytiedotetta?

Teplice ei ollut arkea, vaan ikimuistoinen kokemus. Sitä ei pitäisi nyt yrittää pukea ikäviin kaapuihin. Itsesäälin ja jossittelun maailmanmestareiksi Suomessa kuitenkin tuntuu olevan ainesta. Inhoan niitä molempia. On oma valinta, jos haluaa olla miksiainame –kansaa. Se ei muuta lopputulosta tai tuo meille Karjalaa takaisin.

Ottaisin pelin positiivisena elämyksenä. Toisaalta ehkä tarkistaisin tappelusääntöjä. Suomi on ylirehellinen kansa, jossa perinteisesti sovitaan ennen kahakkaa, että munille ei potkita. Koska muut eivät tunnu tätä noudattavan, ehkä meidänkin on myönnettävä, että joskus mitään ei saa muulla tavalla. Toki palloon osuminen on silti aina tärkeämpää.

Kyllä me vielä pitkälle potkitaan."
-Aki Riihilahti, Iltalehti


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Go to the Top of the Page