News

Back to News

15.3.2007
Iltalehti:Hevonkuusen mummot

Hevonkuuseen teidän mummot! Suutahdin, kun se tuli sieltä taas. Saksalaisen ravintolan vieruspöydästä kesken Mestarienliigaottelun Liverpool-Barcelona. Jätän kuitenkin kirosanat sisälleni, vaikken koskaan voi sulattaa tuota absurdia ”Mummonikin olisi tehnyt tuosta maalin” –kommenttia, jonka kohteeksi tällä kertaa joutuu Liverpooltähti Dirk Kuyt. Tai kenties maailman parhaat urheilijat ovatkin mummoja. Se antaisi ylämummokäsitteellekin aivan uuden ulottovuuden.

Ärtymyksessäni eksyn hetkeksi katseellani televisioruudun ja röstiperunoiden nauttimisesta viereisen pöydän supermummon jälkeläiseen. Koulupoikavirhe minulta! Hän tulkitsee sen heti, että olen osa hänen pelistudiotaan - vapaata riistaa mielipiteenvaihdoille. Kiroan miksen hankkinut maksu-tv:tä. Voisin kotona ammattilaisen tarkalla silmälläni oppia Gerarldin ja Xavin syöttötyöskentelystä. Nyt ruhrilainen automekaanikko selvittää minulle kuinka Barcelona on vain yhden miehen joukkue. En kysy kenen ja yritän olla kuuntelematta. Valitettavasti kaveri on satunnaisen keskustelutaiteen kehäkettu ja luontevasti siirtyy ottelukommentoinnin seuraavalle asteelle: ”Me nitistämme huomenna Real Madridin, mikä sinun joukkueesi on?”. Me? ...tekisi mieli kysyä, mitä paikkaa hän itse pelaa Bayern Munchenissä. Kuin ampiaispesä vastaan kannattavani Oulunkylän Kiekkokerhoa. Hän ei tunne kyseistä joukkuetta.

Kaikki julkisella paikalla koskaan peliä katsoneet ovat joutuneet samanlaisen mielipideväkivallan uhreiksi. Joku omanelämänsämourinho on aina kärkkäänä esittämässä asiantuntemuksensa. Ärsyynnyt, mutta yleensä otat kutsun vastaan. Niin... naiset juoruavat; miehet puhuvat urheilusta. Periaatteessahan on kyse samasta asiasta. Joku teki sitä, arvaa kuka teki mitä, näitkö sen maalin ja se on ihan surkea. Se on loputonta – ja usein negatiivista - mielipiteiden jaarittelua muista ihmisistä ja joukkueista. Meillä kaikilla on tarve tulkita niin urheilua kuin elämää. Joskus pelin paras hetki saattaakin olla sen jälkispekulaatio: mitä mieltä olit? Se yhdistää jopa tuntemattomia niin, että syntyy jalkapallo-ottelun kestäviä ystävyyksiä. Nytkin vieruspöydistä on alkanut muodostua rinki television ääreen ja väittellään onko Ronaldinho lihonut.

Humaltuneena hyvien pelien synnyttämästä tunnelmasta osallistun jopa veikkaamaan ennakkosuosikkieni Barcelonan ja Lyonin vielä kääntävän pelinsä. Mielipiteiteissä on toki se hyvä puoli, että niitä voi aina vaihtaa. Kuten suosikkejakin. Supermummon jälkeläinen tekee niin selväksi olevansa Bayern Munchenin kannattaja, että olen varma hänen oikeasti salaa seuraavan Burghausenin tuloksia. Menestyjien puolella on vaan helpompi olla, ja hänelle on selkeästi tärkeää puhua mestaruuksista me –muodossa. Itse pidän aina suomalaisten puolta, mutten osaa fanittaa tarpeeksi puhuakseni mistään joukkueesta ”meinä”. Olen kuitenkin jo oppinut pitämään kannattajien intohimoisesta halusta olla näin osa peliä – sulautua itse tekijään.

Tarjoilija tähyilee ohi kulkiessaan tulosta ja vedonlyöntikuponkiaan. Me kaikki ravintolassa tunnumme luoneen itsellemme henkilökohtaisen syyn seurata peliä. Se onkin kokemuksen ydin – nähdä ottelu jostain lähtökohdasta. Ummikkokin varmasti nauttisi pelistä aivan uusin silmin, jos saa alustukseksi jo pelkästään kuinka Liverpoolin maalintekijät olivat aiemmin hakanneet toisiaan golf mailalla. Peli ei tunnu silloin enää vain joidenkin salakerholaisten mystiseltä mielihyvän lähteeltä - joltain urheilun Kama Sutralta, jota kukaan ei edes tiedä mitä se on - vaan itselläkin on persoonallinen lähestymiskohta seurata peliä. Pelin hyvä alustus, fanien me:läisyys, mielipiteiden vaihtotarve tai vedonlyönti voivat kaikki tehdä jo yksistään pelin ilman urheilusuoritusta. Entiseen seurani omistaja Simon Jordan kiteyttikin tämän: ”Jalkapallo on varmaan ainoita tuotteita, jossa voi myydä paskaa ja silti ihmiset tulevat takaisin - omista syistään”.

Mestarienliigan pelit eivät ole skeidaa, vaan penkkiurheilijan taivaan valtaistuin – eri tyylien parhaat pelaajat ja joukkueet vastakkain. Ravintola on jo sulkenut ruokailijoilta, mutta yllätän itsenikin jäämällä spekuloimaan illan huippupelejä ja niiden tunteita. Saksalaiseen jalkapallokulttuuriin kuuluu, että jokaisen ravintolan vieruspöydässä on aina ihmisiä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä tai eri mieltä. Jalkapallossa se ei ole vaarallista, sillä absoluuttisia totuuksia ei ole, vaan muuttujia on niin paljon, että jokaiselle argumentille löytyy aina jokin perustelu. Omista mestarikanditaateistani Lyon ja Barcelona ovat jo pudonneet, kun taas tämänkertaisen perusravintolaraadin AS Roma ja Bayern Munchen jatkavat. He ovat tämän illan Mourinhot.

Kuva siirtyy Valencia – Inter ottelun joukkotappeluun. Jalkapallon koko tunnekirjo siirtyy sieltä ravintolaamme italialaisasiakkaan kuumetessa sadattelemaan. Tunne onkin aina voimakkaampi kuin objektiivinen analyysi: omat mieltymykset ja ajatukset tekevät pelaajista, joukkueista ja peleistä aina paljon huonompia tai parempia kuin ne itse asiassa ovat. Juuri tämä on mummokommentoimisen alkusävel.

Kävelen kotiin jalkapallosta ja kisastudiosta tyytyväisenä. Soitanpa vielä pelitoverilleni vain juorutakseni Roman toisesta maalista. Olemme yhtä mieltä, ettei sitä olisi kummankaan mummo pystynyt tekemään

Aki