Aki Riihilahti - The Official Homepage In English Suomeksi På norsk
News Questions Facts History Pictures Special

News

Back to News

20.6.2012
Yhden tilanteen grillaamiset

Grilli kävi kuumana. Tsekki-Puola kuulosti etukäteen jotenkin välipäivältä. Kesken lankkupihvin näin kuitenkin terassikatoksesta ikkunan läpi, kuinka televisiossa Tsekkipelaaja Kadlec haistoi ottelun yliajalla vaaran ja spurttasi kohti omaa maalia. Pallo tuli vaikeasta kulmasta kovaa ja se oli matkalla ylänurkkaan. Kadlec hyppäsi kurottaakseen itsensä äärimmilleen, pelasti ilmiömäisesti mahdottoman pallon takaraivollaan ja lensi itse verkon perille. Ääniä ei kuulunut, mutta ottelun jännitteen aisti lankkupihvin tirisevän marinadin ylitse. Samoin tunsi, kuinka päätösvihellys vapautti verkkoihin sotkeutuneen Kadlecin kotimaan rajattomaan riemuun. Aiemmin jo kotimatkalle tuomittu Tsekki oli hänen viime hetken pelastuksella noussut lohkovoittajaksi. Pihvistä ehti ihmetellessä tulla ylikypsä.
***
Kisojen ”Nää asiantuntijat on niin nähty” -kategoriaan voidaan toistaiseksi laskea ainakin odotukseni Ruotsin organisoidusta puolustuksesta, ja Englannin pelaamisesta ja maalimäärästä ennen viimeistä lohkovaiheen peliä. Nyt kun Väinö Rooney pääsee vielä irti, kolme leijonaa saattaa karjua koviakin kumoon. Toivottavasti olen väärässä, kun siltikin edelleen näen välierän aivan maksimisuoritukseksi Hodarin ryhmälle. Rohkeasti ja pirteästi esiintynyt Tanska ansaitsee myös hatunnoston tekemällä kuolemanlohkosta todellisen tuulimyllyjen taistelun. Kreikan suuntaan en osannut edes katsoa tarpeeksi pitkään.
***
Kisojen ”Mähän sanoin” -osastolta löytyy lähinnä Venäjää ja Dzagojeviä. Mähän sanoin -osaston tekee ärsyttäväksi varsinkin, kun on sanonut vuoroin sitä ja vuoroin tätä, niin että kaikki vaihtoehdot on tullut veikatuksi. Huomioin kisaliitteessä ennen kuin kisajoukkueita oli edes julkistettu, että turnauksen ajankohta sopii Venäjälle ja Dzagojeviltä voi odottaa läpimurtoa. Vaikka ensimmäinen ottelu oli Venäjän näytöstä, jouduin heti sen jälkeen korjaamaan analyysiani viime kolumnissa, että Venäjällä tulee vaikeuksia hyvin puolustavia joukkueita vastaan. Nyt Venäjä on ulkona. Kasetti ei kestänyt. Saksan, Irlannin ja Pirlon panoksien arvioiminen ei ollut tarpeeksi vaikeata yltääkseen tähän kategoriaan.
***
Mitä olemme oppineet? Ainakin, että hyvin roolitetut joukkueet ovat vahvempia kuin yksittäiset tähdet. Kukaan ei varmasti halua kohdata Portugalia, Ranskaa tai Italiaa. Portugalilla häijyjen toppareiden edessä tekee hartiavoimin töitä vahva keskikentän bermudan kolmio, ja laidoilla ovat kisojen vahvimmat vastahyökkäyspelaajat. Näköjään riippumatta pelaajien nimistä catenazzio on verissä, Italia vaikeasti voitettavissa oleva joukkue, ja Pirlo taas kerran tulessa.
Siltikin ennakkosuosikkeina säilyvät Saksa ja Espanja. Kisojen tasosta ja jännitteistä kuitenkin kertoo, että molemmilla oli täysi työ vielä kymmenen minuuttia ennen lohkon päätösvihellystä saada itsensä jatkoon. Suvereeneissa joukkueissa on toki nopeutta Silvasta Mulleriin ja syöttötaitoa Iniestasta Schweinsteigeriin. Mutta sieltä löytyvät myös Mats Hummels ja Sergio Ramos. Kaksi kisojen viihdyttävimpiin puolustajiin lukeutuvaa topparia ovat myös ajoittain yliaktiivisia puolustuslinjassa, mistä huonona päivänä saattaa löytyä juuri ne yhden tilanteen virhemarginaalit. Hyvinvalmistautuneet joukkueet Tanska ja Kroatia olivat scoutanneet nämä, mutta Bendner ja Rakitic miettivät niiden käyttämättä jättämistä nyt kotimatkallaan.
***
Urheilussa maukkainta on, että yksi tilanne voi muuttaa kaiken. EM-kisojen jokaisessa lohkossa riitti jännitystä ja draamaa viime minuutteihin saakka. Niillä tullaan jatkopeleissä herkuttelemaan vielä enemmän. Kannattaa siis suunnitella grillaamiset hyvissä ajoin, sillä parhaat tarinat syntyvät ja sammuvat nopeammin kuin sähkögrilli kuumenee.


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Go to the Top of the Page