Aki Riihilahti - Viralliset kotisivut In English Suomeksi På norsk
Uutiset Kysymykset Fakta Historia Kuvat Special

Uutiset

Takaisin uutisiin

9.9.2006
Iltalehti: 30:n ilmiöistä

Puola-Suomi 1-3
Suomi-Portugali 1-1

Annan kyllä anteeksi. Tämän kerran. Ei sitä voi aina muistaa. Jalkapallohuuman hämmentämänä. Jos siis unohdit lähettää minulle ylipramean syntymäpäivälahjan, tämä rikos voidaan katsoa läpi sormien, kunhan olet hymyillyt kotimaisen jalkapallon mukana. Tänään ei ole suuri päivä, koska yksi blondi futaaja täyttää pyöreitä. Vaan koska vihdoinkin pelasimme hyvän alun arvokisaprojektille.

Tällä iällä ei kuitenkaan vielä dementoidu. Muistan, ettei mitään ole vielä voitettu. Tai kuinka epäilysten synkkä varjo ja myrkytys ovat muutamassa viikossa vaihtuneet samoista osoitteista ylenpalttiseen hehkutukseen. Mielipiteet muuttuuvat nopeasti. Suuntaan tai toiseen. Ääripäät ovat vain pelin päässä toisistaan. Hyvä ja huono ovat kuitenkin vain mielipiteita ja seurauksia, vasta argumenteilla niihin saadaan syy ja syvyys. Miksi joku on jotain on paljon tärkeämpää kuin miten kävi.

Voin antaa yhden syyn hienoihin esityksiin: puolustimme kurinalaisesti joukkueena. Uusi päävalmentaja on ensimmäisestä päivästään saakka saarnannut, että arvokisoihin päästään vain, jos oma maali on kuin Fort Knox. Valitettavasti harjoitusmaaottelut heikohkoja maita vastaan eivät palvelleet tätä missiota. Siltikin tulosten ja yleisön kosiskelun kustannuksella puolustuspelaamista höylättiin jopa kyllästymiseen saakka. Hyviin tuloksiin ei kyllästy kukaan. Syntynyt pelikuri ja selkeät toimenkuvat näkyivät kentällä. Selitä tätä nyt sille osalle yleisöä, jotka valittivat, kun Suomi ei lähtenyt Portugalia vastaan miesylivoimalla prässäämään voitonkiilto silmissä. Juuri tällainen ajattelumalli on sen yhden tuuritakaiskumaalin ja sooloilun hinta.

Kun lähdettiin tuohon tivaamiseen, voimme jatkaa kuin lapsuuden ärsyttävintä leikkiä, jatkuvaa Miksi? –kysymysten sarjaa jokaiseen vastaukseen. Eli syyn syy oli, että puolustuslinja oli tarpeeksi korkealla ja etäisyydet lyhyet, jolloin ei jouduttu juurikaan yksi vastaan yksi tilanteisiin. Kun mennään yksilötasolle, emme pysty vielä haastamaan portugaleja ja puolatkin jäävät vähän lottotuloksiksi. Nyt oltiin taktisesti joukkueena onnistuttu määrittelemään omat ja vastustajan heikkoudet ja vahvuudet. Pelkästään vastustajan vahvuuksia ei eliminoitu, vaan myös omat maalit tulivat etukäteen valmentajan pelaajille piirtämistä vastustajan heikkouksista.

Ei sillä, että tämä olisi nyt gospelia. Syitähän oli muitakin ja niistä voi aina keskustella. Mutta niiden puuttuessa ei ole edes lähtökohtaa. Perustelemattomat puheet ”hyvistä ja huonoista” ovat vain tyhjää jauhamista. Sitäkin toki otetaan kiitollisena vastaan, kun pelien innostamana jokainen edes joskus pyöreään esineeseen kompastunutkin ilmoittaa aina uskoneensa meihin. Suomessa urheilukulttuuri on tulossidonnaista. Jalkapallon kysyntä oli vain näiden orastavien tulosten odottamista. Ollaan tilanteessa, jossa Picnic ravintolaketjun myyjä ei suostu ottamaan rahaa maajoukkuepelaajalta vastaan, vaan pitää kunniana tarjota sämpylän.

Toisaalta ennen kuin ironiassaan legendaarinen ”eteenpäin on menty” –kommentti lausutaan, myönnettäköön, että suomalaisurheiluyleisö on tapahtumakannattajia eivätkä lajifanaatikkoja. Kun puhutaan isosta pelistä, kovasta vastustajasta tai yleisöryntäyksestä, kaikki haluavat paniikissa mukaan kuin baariin, jossa on ulkona pisin jono. Sitten kun Kazakhstan peli on loppuunmyyty ja Armenia vieraspeliin lentää kaikki pääsuomalaismediat, voidaan puhua todellisesta urheilukansasta ja buumista. Paras näkemäni osoitus todellisesta jalkapallokulttuurista oli Puolassa ollut Suomen kannattajaryhmä. Oman maan väreihin pukeutuneen, intohimoisesti laulavan ryhmän iloisen kannustuksen kruunasi ”Kiitos Litti” –laulu. Kansallista ikonia koskeneet taannoiset epäilyksen ikävät välihuudot ja kuiskaukset eivät tehneet oikeutta legendalle. Yli puolitoistavuosikymmentä ja sata maaottelua kuningaslajin huipulla eivät ole keppijumppatrendejä, vaan dynastia. Olisi ollut suuri vääryys, jos kaikkien aikojen parhaasta pelaajastamme olisi muistettu loukkaantumiset nuuskapurkilla lennätettyihin pullonkorkkeihin. Tarvittiin vain terveys, ja legenda voi päättää uraansa arvoisallaan tavalla.

Hyvillä ja huonoilla on siis syynsä. Nekin tosin ovat vain kosketuspintoja. Kuten minun yksittäiset huomionikin. Vuosikymmenen taittuminen ei automaattisesti tuo paljoa muuta kuin oikeuden laulaa kansanpoppia ”Oon kolmekymppinen”. Jalkapallopelithän eivät ole syntymäpäiviä – kalenteriin merkittyjä juhlia. Jokaisen kermaleivoksen joutuu kentällä ansaitsemaan. Polakkipuolustuksen lahjat ja portugalilaiskortit olivat kovan työn, taktiikan ja taidon tulosta. Suomifutikseen kaikkensa antaneena on kaunista ylittää kolmenkymmenen virstanpylväs juuri kun kotimaisen jalkapallon noste on parhaimmillaan. Se herkistää. Tälläkin iällä. Enemmän näitä lahjoja kiitos, kaikille mukana eläneille.
Aki


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Sivun ylälaitaan