Uutiset

Takaisin uutisiin

17.10.2007
Apuuva

Me autamme teitä, ilmoittaa Belgian maajoukkuetähti Vincent Kompany heti maalittoman tasapelimme jälkeen Brusselissa. Hän haluaa voittaa Puolan. Suomen takia.
Vain vajaa vuosi sitten jouduin vielä Vincentin kanssa harjoittelemaan seisomista. Sairaalat ovat ammattiurheilijan helvetti. Siinä leikkauksien jälkeisessä kuntoutuksessa kuitenkin auttoi, että vietimme sattumalta yhdessä yli kuukauden sveitsiläisen klinikan vuodeosastolla. Ne hetket, kun kaikki muut paitsi kipu olivat unohtaneet meidät, tekivät meistä elinikäiset ystävät. Seurasimme avuttomina internetistä silloisia karsintapelejämme. Vielä avuttomammalta tuntui, kun kävely vessaankin oli vain haave. Silti tietysti uhosimme päivät pitkät toisillemme kumpi vie karsintalohkon herruuden. Itselläni tosin oli epäilyksen häivä, pystynkö pelaamaan jalkapalloa enää koskaan, varsinkaan maajoukkuetasolla. Kävimme yhdessä läpi raskaan tien. En olekaan koskaan tuntenut niin paljon ylpeyttä ja iloa, kuin nyt kätellessämme toisemme kentällä kansallislaulujen jälkeen.
Mutta voihan Kypros sentään! Jo toinen hyvä peliesitys putkeen ei saanut arvoistaan tulosta. Jos maalinteko on jalkapallon suola, maajoukkueen nollaisat pelit voivat tuntua suhteellisen mauttomilta. Kansainvälisesti ne on kuin pureskeltu niin, että ympäri Eurooppaa suomalaispelaajat ovat saaneet peleistä kiitosta ja kunnioitusta. Vincent Kompanykin välitti belgialaisleirin tuntemuksena, että Suomi on ollut heille karsintojen vaikein vastustaja. Suomea ei pidetä enää vain yksittäisten haamuotteluiden joukkueena, harva joukkue on pitänyt maalinsa puhtaana putkeen Espanjaa, Serbiaa, Puolaa ja Belgiaa vastaan. Soraääniäkin on tosin tullut – yllättäen lähinnä kotimaasta. Kuinka vain puolustetaan maalinteon kustannuksella, eikä pelata todellista jalkapalloa. ”Todellisen jalkapallon” -käsitteen, jota ei kuitenkaan tarvitse määritellä, ovat näet luoneet suomalaistoimittajat, jalkapallomediahan on Härmässä aina ollut kisapaikan arvoinen.
Niin kauan kun on mahdollisuus, riittää uskoa. Niin kauan kun on uskoa, on myös mahdollista. Azerbaijan on statistisesti ollut Suomelle toistaiseksi näiden karsintojen pahin vastustaja ja Portugali paperilla kovin. Jälkimmäisestä pelistä saimme jo tuntumaa keskiviikon juhlamaaottelussa. Espanja pelasi koko kentän höynää, välillä tuntui että Palloliitto täyttää aiemmin toiset sata vuotta ennen kuin Xavi menettää kertaakaan pallon. Jos sitä lähtee linjasta jahtaamaan, se on vain tuulen henkäys ja Iniesta on karannut taaksesi ja pallo on jo tullut hänelle jalkaan. Oli sitten juhlamaaottelu tai ei, kuriton taktiikka sopii välimerentaitureita vastaan kuin viritinvahvistin sorsajahtiin, Tanska osoitti tämän uhkapelaamalla itsensä täysin ulos Espanja –pelissä ja samalla karsinnoista. Samat teesit tulevat pätemään Lissabonissa. Omaan pallolliseen peliin tarvitaan toki parannusta ja ratkaisuhetkiin cohonesia.
Tehtävä on vaikea. Vaikeat tehtävät vaativat systeemin ja kovia jätkiä. Niitä löytyy. Suomen joukkue ei ole enää mikään Pulttiboysin Apuuva –mies, jonka hätähuutoihin vastataan vain satunnaisesti. Nyt pärjätään jo kaikista haasteista omillamme. Toki myös lisäapu otetaan vastaan. Kenties suotuisan tolpan, tuomarin tai Vincent Kompanyn avulla. Jos se on Kompanysta kiinni, Suomi menee kahdella voitolla varmasti kisoihin vohvelimaan kurittaessa Puolan. Hän on niin suomalainen kuin vain ranskan kielisestä Belgiasta voi kongolaisperheeseen kasvaa. Hänestä on tullut sinivalkoisten kannattaja. Yksi useista saavuttamistamme.

Aki