Aki Riihilahti - Offisiell Hjemmeside In English Suomeksi På norsk
Nyheter Spørsmål Fakta Historie Bilder Spesial

Nyheter

Tilbake til nyheter

15.9.2010
Ei ole vuoronumeroita

Hiljaiseksi vetää. Kesti vuoden kun odotettiin taas uutta mahdollisuutta. Mutta kesti vain vajaa kaksi minuuttia ymmärtää, että Chisinausta on pitkä matka arvokisoihin. ”Joko vihdoin” -toiveista oli liian lyhyt matka ”eikö taaskaan” -syytöksiin. Hävitä toki saa. Muttei näin.

Erot ovat kaventuneet. Suomi pelaa nykyään jo tasaisesti Saksaa vastaan. Mutta niin pystyy Moldovakin kaatamaan Suomen. Tällä hetkellä perästä tullaan kovempaa kuin itse kuromme jalkapallojättiläisten etumatkaa kiinni. Moldova on uusi Azerbaijan. Näistä maailman kolkista on viime vuosina jäänyt tunne, ettei suomalainen joukkue enää voita pelkästään yksilöidensä avulla. Tosiasia on, että Suomi voi pärjätä tulevaisuudessa vain joukkueena. Nyt Moldovassa sekä joukkue- että yksilötasolla oli vaikeaa nähdä mitä edes lähdettiin hakemaan. Toki talismaanimme Sami Hyypiän valitettava ulosajo vaikeutti pelin kulkua, mutta selittelemällä ollaan nyt ihan paitsiossa. Moldovalaisten peli-ilme oli perjantaina yksinkertaisesti askeleen terhakkaampi, valmiimpi ja määrätietoisempi kuin Suomen.

Suomessa revittiin heti pelihousut, ja jalkapalloa lyödään nyt kovaa. Paljolti syystä. Mutta onko tämä todellinen taso ja realiteetti, vai vain huono päivä valmentajalla, pelaajilla tai joukkueena? Sitä tuomiota ei pidä tehdä ensimmäisen karsintapelin perusteella. Toki pelin luonteeseen kuuluu ja jalkapallokansan etuoikeus on ylianalysoida. Pelaajat oppivatkin ammattiurillaan, ettei kukaan ole koskaan niin huono tai niin hyvä kuin lehdissä sanotaan. Pettymyksen jälkeen voi joko pysyä pettyneenä tai ottaa haaste vastaan. Hävityn pelin jälkeen ei pitäisi olla mitään parempaa kuin saada uusi mahdollisuus mahdollisimman pian. Nyt se haaste on myös erityisen kova Rotterdamissa. Reaktio nähdään varmasti. Sekä taktiikassa että peli-ilmeessä.

Baxter ei ole valmennuksellisesti Hodgsonin jatkumo. Moldovassa Suomen puolustuslinja oli useasti korkeammalla kuin koskaan Hodgsonin aikakaudella. Toisaalta kotona Saksaa vastaan samalla taktiikalla onnistuttiin suorastaan iloitteluun. Näyttääkin siltä, että baxteriläiset huuhkajat flirttailevat voiton ja tappion kapealla linjalla, kun taas edellisen päävalmentajan aikana haettiin ylivaroivaisen tasaista marginaalipeliä. Toisaalta onko edes olemassa valmentajaa tai pelityyliä, joka veisi Suomen nyt kisoihin? Kenties vain nettien keskustelupalstoilla.

Tänään Hollannissa taisteluun tuulimyllyjä vastaan lähdetään näyttöhaluja täynnä ja syvältä omalta kenttäpuoliskolta. Sen Suomi osaakin paremmin, ja Baxterhan on luonut nimensä juuri suunnanmuutospelissä. Suomelta kuitenkin puuttuu kansainvälisen tason nopeutta, on puuttunut jo useita vuosia, joten syöttötyöskentelyn on onnistuttava omallakin kenttäpuoliskolla. Joka tapauksessa lahjatulppaaneita ei tänään ole jaossa. Eikä Suomen pelikään tuskin puhkea kukkaansa vain yksittäisillä pelaajavalinnoilla tai päätöksellä montaako kärkeä peluutetaan. Itse asiassa tässä tilanteessa Hollanti –pelin analysoiminen Moldovan raunioilta on suhteellisen turhaa. Tärkeintä Rotterdamissa on onnistua yhtenäisessä peli-ideassa ja suorituksessa, jossa mausteena on intohimoa.

Suomalaisen jalkapallon yhtälö ei ole helppo. Eikä sitä tulla ratkaisemaan tänään Rotterdamin illassa. Työ on huomattavasti pidempi, ja se on rakenteellisesti purettava juniorivalmennuksesta lähtien. Arvokisoihin ei pääse vuoronumerolla, joten ehkä pitäisi unohtaa sanat ”koska” ja ”vihdoinko”. Parempi kysymys on, että milloin aletaan rakentamaan jalkapallokulttuuria, jossa on realistisempi mahdollisuus menestyä? Palloliiton uudessa strategiassa tämä onkin huomioitu. Vihdoin. Se työ ei ole kuitenkaan vielä edes alkanut. Tai varsinkaan nykyinen huuhkajajoukkue sen päätepiste. Siksi ongelmia ei pidäkään kaataa yksittäisten ihmisten niskaan. He tekevät tänään varmasti parhaansa.

Aki


Copyright 2001 Aki Riihilahti, all rights reserved Gå til toppen av siden